Matkakertomus Englannin reissulta

Kävin Englannissa seikkailemassa ja oppimassa uutta. Tässä pieni matkakertomus.

015

11.3.2015

Sain Australiassa asuvalta ystävältäni Riikalta vinkin tutustua Jenny Rolfe –nimisen hevosenkouluttajan ja ratsastuksenopettajan työhön saatesanoilla ”sä varmasti tykkäät tästä”. Jennyn Naturally Classical –tyyli perustuu klassisten mestareiden Antonio Borba Monteiron ja Luis Valenca Rodriguesin oppeihin ja Jennyn kehittämään hengitystekniikkaharjoitteluun. Jenny on saanut hienoja asioita aikaiseksi opettelemalla itse hevosten tavan hengittää toistensa kanssa ja sitä kautta hyödyntämällä sitä hevosten ja ratsastajien koulutuksesta.

Tilasin yhden kirjan sekä DVD:n ja kiinnostuin kovasti ajatuksesta. Kokeilin ensimmäisenä ihan perusrentoa ja syvää hengittämistä erään helposti kuumuvan hevosen kanssa. Kun tölttäsimme reippaasti, se pyrki aina lisäämään vauhtia ja sen ajatusmaailma vain kiihtyi ja kiihtyi. Keskityin hengittämään neljän askeleen ajan sisään ja neljän askeleen ajan ulos. Hevosessa tapahtui suuri muutos. Se rentoutui ja jäi juuri siihen vauhtiin, jonka siltä pyysin. Se alkoi itsekin hengittää rauhallisemmin.

Tämän kokemuksen jälkeen varasin Jennylle treeniaikaa. Olen menossa torstaina ja perjantaina treenaamaan hänen tilalleen Barnstaple-nimiseen paikkaan Devonissa, Englannin maaseudulla. Opetushevosinaan ovat hänen omat iberialaiset oriinsa. Taka-ajatuksena minulla on myös rakentaa lisää omaa tietotaitoa, jotta ymmärrän friisiläistammani Miskan ja lusitano-ori Quilaten tulevaa varsaa, jonka on tarkoitus syntyä kesällä 2015.

    Miska jo itsessään on opettanut paljon friisiläisistä ja havaitsen niissä paljon samaa kuin islanninhevosissa. Kuitenkin niissä on myös eroavaisuuksia. Miska on helposti räjähtävä luonne, jos sitä ei ymmärretä. Se turhautuu ja jännittyy nanosekunnissa. Kun se tuntee olonsa turvalliseksi, on se erittäin helppo käsitellä. Miskalla ei ratsasteta tällä hetkellä lainkaan. Se tuli minulle 1,5 vuotta sitten ja puolen vuoden harjoittelun jälkeen olin päässyt tilanteeseen, jossa pystyimme kävelemään 10 minuuttia ilman pukituksia. Tämän jälkeen erittäin älykäs tamma turhautui, jännittyi ja sille tuli tarve ilmaista mielipiteensä. Tämä tarve saattoi tulla joskus jo paljon aiemminkin.

    Joku barokki- ja PRE-tyylisten hevosten erityispiirteitä tunteva kouluttaja olisi varmasti päässyt nopeammin pidemmälle, mutta halusin itse harjoitella. Tavoitteenani on aina ollut yhteistyössä toimiva rento ja tyytyväinen hevonen. Siihen ei puolessa vuodessa päästy, vaan aina ratsastus oli Miskalle epämiellyttävää. Tulin siihen tulokseen, että kaikilla hevosilla ei ole pakko ratsastaa. Niistä voi olla paljon muutakin iloa. Ehkä oli vaan sen aika, että Miska saa vaan olla ja minä sulatella jotain oppia, ehkä sitä kuuluisaa kärsivällisyyttä.

    Meillä on Miskan kanssa erikoiset välit. Se jännittyy helposti vieraista ihmisistä ja komentamisesta. Se on hyvin pieni sielu isossa kehossa. Laitumella tai tarhassa se usein ravaa hervottoman kokoista raviaan ihmisen luokse ja kieltämättä ensimmäisillä kerroilla mietin muutaman kerran, onko se tulossa päälle. Ei ollut. Se pysähtyy aina metrin päähän tai vähän lähemmäksi, mutta pysähtyy kuitenkin. Miskan oma tila on pienempi kuin mitä ihminen haluaisi normaalisti hevoselle asettaa. Aluksi minullakin oli tarve ajaa se pois tilastani ja siitäkös sillä meni pasmat sekaisin. Kerran irtojuoksutuksen päätteeksi kenttää siivoillessani nojailin talikkoon ja naputtelin puhelinta. Yhtäkkiä Miskan pää oli olkapäälläni ja se oli ihan selkäni takana. Se ei halunnut mitään, ei huomiota, ei rapsutuksia, ei ruokaa. Se halusi vain olla siinä. Muistan tämän hetken aina, koska silloin aloin ymmärtää Miskaa ihan uudella tavalla. Tämän jälkeen on mennyt pääasiallisesti enemmän kuin hyvin.

    Esimerkiksi jos joku vieraampi ihminen ärähtää sille liian lähelle tulemisesta, se tulee tutun ihmisen selän taakse. On melko koomisen näköistä, kun massiivinen friisiläinen piilottelee pienehkön ihmisen takana.

Meni vähän sivuraiteille, mutta tämä toimikoon pohjustuksena siitä, miksi olen kiinnostunut Jennyn opeista ja näistä roduista.

033

En ole koskaan matkannut missään yksin. Ja muutenkin todella vähän. En oikeastaan edes ajatellut kysyväni ketään mukaan, mutta kieltämättä tässä viime päivinä on tullut mieleen, että onko tässä mitään järkeä.

Olin varannut lennot Tampereelta Stanstediin ja Lontoon Cityn kentältä toisen lennon maaseudulle Exeteriin, josta menisin junalla Barnstapleen, josta minut haetaan autolla tilalle. No, Stanstedin lento oli varattu tiistaille, Exeterin lento keskiviikolle. Ja edellisen viikon torstaina tajusin, ettei minulla ole passia.

Onneksi on Expresspassi, jonka saa vuorokaudessa ja päätin seikkailla Lontoossa päivän. Ultimateseikkailu ihmiselle, joka ei todellakaan ole uskaltanut usein seikkailla. Hevosasioissa olen valmis ottamaan riskejä, mutta muilla elämän osa-alueilla en juurikaan. Ajattelen tämän ehkä myös jonkinlaisena tutkimusmatkana itseeni. Ja todistuksena siitä, että kyllä sitä pärjää. Ehkä. Saa nähdä, miten käy.

En ole kovin suunnitelmallinen tällaisissa asioissa, usein olen vaan mennyt hyvässä flowssa eteenpäin luottaen siihen, että joku muu järjestelee käytännön asiat ja ilmoittaa minulle, missä pitää olla ja milloin. Stanstediin pääsy oli suhteellisen helppoa. Tampereella koneeseen ja Stanstedissä pihalle. Sen verran olin katsonut etukäteen että jollain sitä sitten sinne Lontooseen pitäisi päästä. Bussilla? Ok! Takaisintulomatkaa varten olin katsonut että Liverpool station on lähinpänä Cityn lentokenttää. Ostin sinne lipun, kunnes tajusin neljä minuuttia ennen oikean bussin lähtöä, että hotellini onkin lähellä Victoria Stationia. Ongelma selvitetty ja oikeassa bussissa oltiin.

Hotellinkin bongasin melko hyvin, kun sain keskustan kartan lentokentältä. Hotellin ovella tuli kuitenkin sellainen fiilis, että tuonne en mene. Joskus olen päättänyt aina seurata näitä fiiliksiä ja ympärille vilkaisu näytti monta hotellia ja ensimmäisestä löytyikin vapaa huone. Voi olla, että tässäkään ei ollut mitään järkeä, mutta kuuntelinpahan itseäni.

Victorian lähellä on paljon ruokapaikkoja ja ihan kulman takaa löytyi ihana ravintola, jossa oli todella hyvää ruokaa, jopa ruokamonivammaiselle. Nälän, väsymyksen ja jännityksen määrä ehkä vaikutti asiaan, mutta itku meinasi tulla kun grillattu vuohenjuusto punajuurien kanssa oli niin hyvää ja taustalla soi The Cure, yksi musiikkirakkauksistani. Englantia parhaimmillaan, tällaisena minä sen muistinkin edelliseltä kerralta.

Sitten iski pieni paniikki takaisintulomatkasta. En mitenkään ehdi lauantai-aamuna vaihtaa lentokenttää, kun keskustaan siirtymiseen meni illalla hervottoman pitkä aika. Juna suoraan Barnstaplesta harkintaan, jäisi yksi hotelliyö pois ja hinnatkin menisivät aika tasan. Yöunet tosin voivat olla aika erikoiset, mutta kerrankos sitä. Ai niin. Ja toinen paniikki. Mikä sähköpistokkeiden adapteri? Crap! Miksi mä oon aina tällainen? Hotellin respasta sekin asia onneksi järjestyi.

Ensimmäinen yö on nyt takana ja istun Starbucksissa hervottoman ison soijalatten kanssa aamupalalla. Sattuneesta syystä pienessä hotellissa ei ollut gluteenitonta ja maidotonta aamupalavaihtoehtoa.. Tänään on aikatauluina vain siirtyä illalla Exeteriin, lento lähtee iltakahdeksalta. Päätin siis kävellä noin 15 kilometrin matkan Victorian alueelta Cityn lentokentälle ja katsella Lontoota rauhassa. Pysähtyä sinne, minne huvittaa, tai olla pysähtymättä jos ei huvita.

Patsas

Cityn lentokenttä! Kuuden tunnin kävelyn jälkeen. Olipahan seikkailu. Mukavia ihmisiä jututettu ja eksymisistä selvitty Terhin auttavan puhelimen välityksellä. Olisi jäänyt paljon näkemättä tästäkin kaupungista, jos en olisi tuota tehnyt. Nyt ruokaa ja chekkaustiskin bongaus joskus. Lennon lähtöön on vielä muutama tunti.

12.3.2015

Lontoosta lennetty Exeteriin eilen illalla ja yön vietin ihanassa B&B –paikassa nimeltä Town House. Todella siisti ja persoonallinen paikka, jossa huoneet oli merkitty numeroiden sijasta elokuvahahmojen tai näyttelijöiden nimillä. Nukuin yöni huoneessa, nimeltä Jane Brodie. Vaihtoehtoina olisi ollut myös esimerkiksi Darcy tai Dorian Grey…

Aamuinen junamatka maaseudun halki Barnstaple-nimiseen pikkukaupunkiin oli mukava. Oli hauska nähdä miten vihreää täällä jo on. Maaston pinnanmuodot kiehtoivat minua suuresti ja mielikuvitukseni pääsi toden teolla vauhtiin. Matkalla oli metsiä, joissa olin Harry Potterin maailmassa neljäntenä (ratsastavana) Harryn tiimin jäsenenä. Pelastimme hevosten selästä käsin maailmaa Häneltä, Jota Ei Pidä Nimetä.

054

Jennyn työntekijä Charlotte haki minut junalta ja tiet vain kapenivat ennen Jennyn tilaa. On kuulemma täysin englantilainen juttu reunustaa tiet pensasaidalla. Kummastelin pienoista puutetta näkyvyydessä vastaantulevan liikenteen osalta ja Charlotte vastasi ”sinun täytyy vaan luottaa siihen, että selviät seuraavan mutkan läpi”.

Jennyn tallissa on tällä hetkellä kolme oria yhden ollessa lomailemassa muualla. Ensin sain katsoa, kun Jenny näytti Delfinin kanssa heidän työskentelyään irtona. 25-vuotias ori on jo hieman jäykkä, mutta silti erittäin keskittynyt ja innolla mukana hommissa. Herbil on huomattavasti nuorempi ja täysin eri persoonansa, sen kanssa Jenny teki liinatyöskentelyä. Charlotte ratsasti Maestun ja Jenny opetti heitä.

Olin pyytänyt, että haluaisin paljon katsoa heidän työskentelyään, sillä koen tuntien ja muiden seuraamisen erittäin opettavaisena. Lounaan jälkeen teimme Jennyn Top to Toe –harjoitusta, jossa etsittiin (kauan sitten kadonnutta) keskivartalon tukea ja havainnoitiin sekä muokattiin hengitystä. Erittäin hyviä ilman hevosia tehtäviä harjoituksia! Alla muutamia keskeisiä pointteja, joita on lyhyesti hankala kuvata, mutta saatte pientä ideaa.

ryhti2

    – Halaa puuta (lavat aukeavat ja irtoavat)
    – Juurtuneena maahan, energia jalkojen ulkosyrjää pitkin alas
    – Painavat kyynärpäät (nyt todella hoksasin, mitä tällä tarkoitetaan)
    – Rennot ranteet
    – Rento, mutta hyvin tuettu leuka
    – Liikkuvainen lantio jonka liike-enegria tulee ylös ja eteen
    – Uloshengityksellä lähetettävä energia on kuin palokunnan vesiputkesta tulevaa vettä, jonka painetta voidaan säädellä tarpeen mukaan.

Yhtäkkiä löysin hyvin auenneen rintakehän, tiiviin keskivartalo ja ohjien toisessa päässä Jennyn tekemät nykäisyt eivät heilauttaneet tasapainoani ollenkaan. Koko oma keho tuntui pidemmälle ja kevyemmälle. Kädet tuntuivat kevyiltä kun höyhenet ja kyynärpäät oikealla tavalla painavilta. Ylävartalo oli kevyt ja jalat tukevasti maassa. Todella hämmentävä, mutta erittäin hyvä ja tasapainoinen tunne.

ratsimaestu

13.3.2015 Exeter

Eilinen ilta meni prosessoidessa kaikkea nähtyä ja tänään aamulla aloitimme irtojuoksutuksella. Pääsin itsekin työskentelemään 25-vuotiaan orin Delfinin sekä 19-vuotiaan orin Maestun kanssa. Maestulla teimme myös muita maasta käsin harjoituksia ja ratsastin myös liinassa harjoitellen hengitysenergiaa ja keskivartalon käyttöä.

Maestun kanssa sain oivalluksia siitä, miltä tuntuu, kun jalka todellakin on rennosti hevosen kyljessä, enkä estä hevosta mistään kohtaa. Maestu on luonteeltaan hevonen, joka ei anna mitään ilmaiseksi, vaan siltä pitää osata pyytää oikein ja palkita oikein. Se on mieluummin alisuorittaja kuin liikaa tekevä hevonen, mikä sopi tähän tilanteeseen erittäin hyvin. Olen oppijana itse lähinnä ”halolla päähän –tyyppiä”, ja tarvitsen todella konkreettisia ohjeita. Löysin taas hetkellisesti painavat kyynärpäät, jolloin keskivartalo pääsi toimimaan paremmin, enkä tukeutunut omaan käteen siirtymisissä.

Oppilaani usein tuskailevat sen kanssa, että on hankalaa hahmottaa kättä, jalkaa, istuinluita, lantion kääntämistä voltin suuntaan, hengitystä, vatsalihaksia, omia lapojaan yhtä aikaa. Ja ai niin, hevostakin pitäisi jotenkin huomioida. Tunsin aivan samat, tutut tuskat tänään! 😀 Se on ihan arkipäivää kaikille ratsastajille. Yhden asian oppii ja siitä tulee pikkuhiljaa automaatio, jonka jälkeen voi opetella seuraavaa. Kaikkien palojen hahmottaminen kerralla onkin mahdotonta. Tänään jäi mieleen juuri jalkojen tunne, kyynärpäät ja se hengitys. Voi olla että muistan joku päivä ratsastaessani jonkin toisen asian, joka on jäänyt alitajuntaan muhimaan.

En malta odottaa, että pääsen kotiin kokeilemaan oppeja omiin hevosiini. Ehdin muuten jo tuskailla, että haluan kolmikäyntisen hevosen, oman lusitanon. Jolla voi opetella tällaisia asioita. Tajusin matkalla, että onhan minulla maailman paras Miska! Voi olla, että sen ratsun ura ei olekaan haudattu. Lähdin tänne alun perin sen takia, että oppisin puhumaan barokki-hevosta. Miksi siis en itselleni vielä mahdollisuutta Miskan kanssa yrittää uudelleen. Aloitetaan maasta käsin ja katsotaan, mihin matka vie. Vaikka tamma onkin kantavana, voidaan maasta käsin tehtäviä harjoituksia jatkaa vielä pitkään. Haaveissa siintävät kuvat avotaivutuksesta sekä passagesta hevosen ollessa vapaana. 😉

Henkisesti tämä reissu on ollut todella hieno! Olen ollut elämäni ensimmäistä kertaa yksin ulkomailla, vailla mitään aikataulua. Tänään jotenkin ymmärsin, että kello on lakannut olemasta. Normaalisti tiukkaan aikataulutettu elämäni on ollut jotain ihan muuta. On ollut tilaa hengittää ja päivien tavoitteena on ollut yleensä yksi asia. ”Herätä Lontoossa ja mennä Cityn lentokentälle, aikaa tähän yksi päivä”, ”Herätä Exeterissä ja mennä junalla Branstapleen”. Yksinkertaista. Matkasuunnitelmanikin on muuttunut retken varrella, kun onkin huvittanut tehdä jotain muuta. Jos vaan jotenkin pystyn, yritän ottaa tästä oppia tulevaan. On myös ollut hienoa huomata, että kyllä sitä ihan aikuisten oikeasti pärjää!

2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s