Elämäni hevoset

Facebookissa kulkee kiertohaaste, jossa on tarkoitus kertoa viidestä hevosesta, jotka ovat jollakin tapaa koskettaneet tai jääneet mieleen. Olen saanut tutustua satoihin hevosiin, joista jokainen on ainutlaatuinen ja jollakin tapaa merkittävä. Vaikka unohdan välillä pääni ja nimeni, muistan kaikki kauttani kulkeneet hevoset. Tämän haasteen tekeminen oli hankalaa, sillä jokainen on opettanut jotain. Osa on silti tuupannut minua eteenpäin urallani isommin kuin toiset. Osa on myös muuttanut minua ihmisenä.

Geysir

Tallilta 019 5

Ensimmäinen oma hevoseni. Voikko ruuna tuli Rella Vinuriin, tallille, jossa kävin satunnaisesti maastoilemassa islanninhevosilla. Olin jo jättänyt hevoshommat ja tähän aikaan tein paikallislehdessä säännöllisen epäsäännöllisesti toimittajan töitä.

Geysir ei sopeutunut vaelluskäyttöön, koska sen töltti oli asiakkaille hankalaa. Muutaman kuukauden vaelluskäytön jälkeen se ei enää töltännyt aloittelijoilla ja siksi se haluttiin myydä. Jostain syystä olin kovin viehättynyt tästä kaverista ja perheeni sekä silloisen poikaystäväni painokkaista vastusteluista huolimatta ostin sen itselleni 19-vuotislahjaksi pankkilainalla. Muistan vieläkin kauppakirjojen allekirjoitushetken syksyllä 2003, ja pohdinnan että mihin sen laitan. Eihän minulla mitään tallipaikkaa vielä siinäkään vaiheessa ollut. Go with the flow, kaikki järjestyy jos vain joku oikealta tuntuu. Ja niin järjestyikin.

Geysir sai lempinimen Ukko, koska se oli juuri sellainen. Juro tyyppi, joka kyllä tykkäsi omista ihmisistään, mutta murjotti mielellään omissa oloissaan. Ratsastin Geysiriä alkuun kolmessa askellajissa, koska en muutakaan osannut. Puolen vuoden jälkeen alkoi töltti kiinnostaa. Ystäväni Elina kävi kerran kokeilemassa Geysiriä ja töltistä juuri mitään tietämättä sai askellajin kohdalleen. Sen päivän jälkeen tajusin sen itsekin ja voi että, mikä töltti sieltä löytyi! Ukko paahtoi upeaa lisättyään ja kaikki muut laukkasivat vierellä. Sen kanssa lensi. Tämä tosin tapahtui vain silloin kuin herra itse halusi, eikä se koskaan halunnut sitä kisaradalla ainakaan minun kanssani. Kerran Ypäjän radalla nelikäyntisuorituksen aikana jumitimme tuomarikoppien eteen joka ikisellä kierroksella…

Geysir on ehkä suurin syyllinen siihen, miksi työskentelen hevosten kanssa. Jos se ei olisi tullut elämääni, tuskin olisin tässä. Ja minun kun piti vain nautiskella sen kanssa maastoilusta eikä todellakaan kiinnostua kilpailemisesta tai valmentautumisesta. Miten tässä näin kävi? Hevosalan kuuluukin mielestäni olla jonkin sortin kutsumusala, tämä hevonen oli minun oppaani sille polulle. Muut ovat opastaneet samaisella polulla eteenpäin. Jotkut ehkä vähän takaviistoonkin.

Geysir oli minulla viisi vuotta, siihen saakka että kun se jouduttiin lopettamaan 18-vuotiaana sairastumisen vuoksi. Mietin sitä usein edelleenkin ja muistan elävästi, miltä jotkut asiat ovat tuntuneet sen kanssa.

Isli

possujuna islis outi&isli isli Isli saapuu

Yksi suurimmista hepparakkauksistani on ollut Isli. Paras nelijalkainen työkaverini ratsastuskoulumme Sigursaelin ajalta.
Isli, viralliselta nimeltään Isla, tuli meille loppukesästä 2009. Kutsumanimi muutettiin, koska islanninkielisessä maailmassa a-loppuiset nimet ovat tammoille. Olisihan ruunaa saattanut porukassa hävettää.

Ensimmäinen kosketukseni tähän hevoseen oli sen purukalusto käsivarressani kun hain hevosta laitumelta edellisen omistajan luona. Isli teki kaikkensa karkottaakseen meidät, kun varustelimme sitä kuntoon koeratsastusta varten. Selkään päästyäni ilmoitin heti, että tämä sitten muuten tulee meille.

Isli oli monessa suhteessa hankala luonne, tuntilaisten kauhu hoitaa, mutta monen suosikki ratsastaa. Meni monta kuukautta, että pääsin sen sielunelämään käsiksi ja se alkoi luottaa minuun. Sitä ennen oli lähellä yksi reisiluun murtuma ja vaarassa oli usein sormien sekä varpaiden hyvinvointi. Kun Isli alkoi luottaa, homma alkoi toimia. Omat juttunsa sillä oli aina, mutta se taisi olla ainoa hevonen, jolta kukaan ei koskaan meillä ratsastaessaan tippunut.

Isli oli poikkeuksellinen hevonen, jonka moni muistaa. Saimme yhteydenottoja ympäri Suomen sen entisiltä ihmistutuilta, moni tuli katsomaankin. Parhaimmillaan se tarjosi tuntilaisille ainutlaatuisia kokemuksia töltin parissa ja osoitti, mitä tarkoittaa kun yhdessä hevosessa on yhtä aikaa suuri määrä voimaa ja pehmeyttä. Muistan niin monta hymyilevää ratsastajaa tölttimaastojen jälkeen. Isli teki töitä niin tunneilla, maastoissa kuin terapiahevosenakin kehitysvammaisten kanssa sekä yhteistyökumppaneidemme lainahevosena sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa mielenterveyskuntoutujien kanssa.

Isli oli laumansa kyseenalaistamaton johtaja. Turvallinen ja oikeudenmukainen. Se otti suojaansa ne, jotka tarvitsivat rohkaisua ja opetti tapoja niille, jotka niitä tarvitsivat. Näimme myös uskomattoman tilanteen, kun Isli opetti eräälle aralle arabitammalle, miten pihaton ovesta kuljetaan muoviliuskojen läpi. Se seisoi oviaukossa kärsivällisesti ja siirsi kaulallaan liuskoja syrjään, jotta tamma uskalsi tulla sisään.

Isli pyysi usein iltaisin päästä karsinaan nukkumaan, se oli ainoa tuntihevosistamme, jolla oli tarvittaessa karsinapaikka, muut viihtyivät ulkona. Aina uuden hevosen tullessa laumaan se halusi viettää pari viikkoa pihatossa. Kun se taas tuli kärkkymään karsinaan pääsyä, tiesimme että laumassa on kaikki hyvin ja uusi tulokas löytänyt paikkansa. Islistä pystyi lukemaan koko porukan hyvinvointia.

Kesällä 2012 Isli päätti muuttaa Meskasten perheeseen uudeksi jäseneksi ja kirjaimellisesti teki itsensä tykö muutamien kuukausien aikana. Marin hakiessa omaa tammaansa Isli seurasi tyynesti perässä ja oli läsnä. Eikä Marin auttanut vastustella. Kun myimme tuntihevosemme pois, jäi Isli Meskasten perheelle. Olin onnellinen, että sain sitä edelleen viikoittain nähdä.

Tämä erikoinen hevonen elää muistoissani aina.

Miska

Video ostokokeilusta täällä.
Sattuneesta syystä en halunnut koeratsastaa. 😀

Miska laidun miska OM

Friisiläistamma Thiska Melenboer, eli Miska, oli erään etelä-suomalaisen tallin pihassa issikoiden seassa, kun hain sieltä myytiin tulevia hevosia. Katsoin ikkunasta korkearyhtistä friisiä ja vitsailin, että jos otankin mukaani tuon. Jostain syystä vitsi jatkui vuoden päivät ja joka kerta tallin omistajaa nähdessäni kysyin, joko friisi olisi kaupan. Kerran hän soitti, että nyt olisi.

Kävin kokeilemassa muutaman myyntihevosen ja samalla katsastin Miskan. Juoksutin sitä liinassa ja tallimestari kysyi, halusinko koeratsastaa sen. En todellakaan. Tamma sinkoili ja pukitteli liinan päässä, mutta mitäpä siitä, tiesin koko ajan sen tulevan meille. Mitään järkeähän tässä ei ollut, mutta joku tässä hevosessa kiehtoi.

Alkuun luulin sen olevan hieman röyhkeä, kun se sähläsi ja tuli ihmisen tilaan vähän väliä tuuppien minua. Silloisella tiedollani ajoin sen pois tilastani ja sähläys nousi korkeampaan potenssiin. Kerran irtojuoksutuksen jälkeen siivoilin kenttää ja nojailin talikkoon puhelinta naputellessani. Yhtäkkiä huomasin Miskan seisovan ihan kiinni minussa ja pitävän päätään olkapääni vieressä. Siinä hetkessä se ei halunnut mitään. Ei ruokaa, ei huomiota, rapsutuksia, maata jalkojeni alta, ei mitään. Se vain halusi olla lähellä.

Miska on opettanut että sen käsitys omasta tila on huomattavasti pienempi kuin yleisesti ajateltu. Se haluaa olla ihan liki ja usein koskettaa. Steppailu ja sählääminen loppuivat siihen, kun sen antoi olla siinä, missä se koki olonsa turvalliseksi. Nykyään Miska luottaa jo hieman kauempaakin, mutta välimatka on kasvaneen yhteistyön tulosta.

Miska on niitä hevosia, jotka opettavat tekniikan lisäksi myös paljon henkisiä asioita, koskettavat sielua. Miska on opettanut paljon läheisyydestä ja luottamuksesta. Erilaisten asioiden arvostuksesta. Vieläkään en ratsasta sillä, pääsimme puolen vuoden harjoittelulla noin 10 minuutin käyntipätkiin, jonka jälkeen kummankin huumori oli koetuksella. Ei ollut vielä sen aika ja kaikilla hevosilla ei ole pakko ratsastaa. Päivieni ilo on nykyään viedä Miskaa tarhaan ja hakea se sieltä. Selvitellä välillä sen harjaa ja jutella sen kanssa. Sen katse kertoo paljon ja siitä näkee heti, onko sillä kaikki kunnossa.

Olen onnellinen jokaisesta päivästä, jossa Miska voi olla mukana. Uskon, että sillä on vielä paljon opetettavaa.

Olga

Olga hyvä Olga 13.8.2011

Miten jonkun hevosen ulkoiseen olemukseen voi yhdistää niin vähän superlatiiveja ja luonteeseen niin paljon? Vaatimattoman ryhtinsä ja olemuksensa kanssa tämä toisen palkinnon kantakirjatamma kantaa yhtä suurimmista sydämistä ikinä. Se toisi vaikka kuun ja kaikki maailman tähdet taivaalta yhtä aikaa. Ratsastajan täytyy vaan osata määritellä, mitkä riittävät.

Kuulin Olgasta ensimmäisen kerran muistaakseni syksyllä 2005, jolloin se oli myynnissä Mikkelin lähistöllä. Asuin silloin Geysirin kanssa Varkaudessa ja siellä suunalla oli vähemmän islanninhevosia, joten toki kiinnostuin kimosta tammasta. Soittelin silloisen omistajan kanssa ja sain kuulla, että tamma oli erittäin reipas ja varmaankin omia taitojani epäillessäni unohdin ostoaikeet.

Kuitenkin tamma jäi hiukan kaivelemaan. Tiesin sen menneen Kuuman tallille ja aina siellä käydessäni kävin sen kanssa juttelemassa. Etsin sen joko tarhasta tai tallista ja muistan höpötelleeni sille, että joskus vielä yhdessä elellään.

Kuuman konkurssipesän selvityksen aikaan tajusin sen hetken koittaneen. Olimme puoli vuotta aiemmin perustaneet Katin kanssa yhteisen tallin ja tällöin keväällä 2010 soitin Kuumaan että haluan tulla kokeilemaan tammaa. Siellä ei lämmetty ajatukselle, koska se oli todella reipas ja kuumuutensa vuoksi haasteellinen ratsastaa. Soitin joitakin päiviä myöhemmin, että haluan tulla katsomaan nuoria hevosia, josko sellaisen hankkisin. Se kävi. Ja koska olen kiero savolainen, paikalle päästyä ilmoitin, että voisinpa samalla kopaista Olgan.

Ekat kierrokset maneesissa sujuivat hyvin. Töltin voima yllätti ja reippaus kiehtoi. Tajusin kyllä, että eihän tamma hanskassa ollut, mutta mitä pienistä! En muista, kuka vaati sen kokeilua ulkona, mutta baanalla käyntiä yrittäessäni luulin, että kierros ei lopu ikinä. Hirveätä touhua! Sain neuvoksi unohtaa käynnin ja mennä tölttiä, heti helpotti!

Olga on hyvin islantilainen luonne, erittäin reipas jopa heidän mittapuullaan. Kun se saa töltätä, se hengittää vapaammin ja nauttii. Ratsastajakin nauttii ja Olgan kanssa oppii eroon jatkuvasta kontrolloinnin tarpeesta. Ei ole pakko säädellä hevosen jokaista askelta ja mitä siitä, jos jarrut eivät toimi juuri sillä sekunnilla kuin olit alun perin ajatellut?

Olgan kanssa on aina turvallista, sillä se ei pelkää mitään. Se ei koskaan säikähdä tai ampaise käsistä. Se kiihtyy tasaiseen tahtiin kuin juna raiteillaan. Eikä se juna hidasta, vaikka sitä väsyttäisi. Ratsastajan tulee tiedostaa, milloin juna tarvitsee huilaustauon.

Olgan nöyryys on koskettavaa. Se antaisi toisten puolesta mitä vaan. Se väistää muita hevosia, eikä ole koskaan äkäinen kenellekään. Se ei vaadi tai halua mitään. Mielipiteensä se ilmaisee ilmeikkäillä korvillaan. Jos joku tympii sitä, lerpahtavat korvat suoraan sivulle. Kun se tölttää ja sen elämässä kaikki on hyvin, korvat heiluvat tahdissa, oikea isompaa liikerataa kuin vasen.

Olgan kanssa pääsin kilpailujännityksestä eroon lähes kokonaan. Ennen sitä en muista paljokaan radoilta, mutta Olgan varmuus auttoi keskittymään vain omaan suoritukseen. Se hoiti homman aina tyynesti kotiin. Hevosten äiti teresa. ❤

Nyt 23-vuotias Olga on ainoa hevonen tallissani, jolle ei koskaan löydy sopivaa myyntihintaa.

Pystyn helposti määrittelemään neljä ”elämäni hevosta”, viidennen kohdalla menee pohtimiseksi. Se viides on ehkä tulossa vielä joku päivä tai sitten hoksaan jonkun opettaneen minulle jotain, jonka tiedän vasta alitajuisesti.

Odotan innolla kaikkea tulevaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s