Olenko/olinko huijari?

Luin tänään artikkelin Helsingin sanomista, ja johan pukkasi fiilistä pintaan. Tuntui, että luin itsestäni.

    ”Huijarisyndroomasta puhutaan, kun esimerkiksi menestyvä tai hyvännäköinen ihminen pelkää, milloin toisille paljastuu, ettei hän oikeasti olekaan älykäs, lahjakas tai puoleensavetävä.”

Olen aloittanut ratsastustuntien pitämisen enemmässä määrin vuonna 2007 ja edelleen koen, että uskottelin silloin ihmiset tulemaan tunnilleni. Olen aina ollut mielestäni hyvä puhumaan ja myymään asioita. Myin itseni tunninpitäjäksi ilman, että oikeastaan osasin sitä omasta mielestäni kovinkaan hyvin. Järjellä kun ajattelee, niin onhan asiakkaankin ollut pakko saada tunneista irti asioita, koska he palasivat takaisin seuraavalla viikolla. Tänä päivänä ei ratsastajan tarvitse käydä huonossa opetuksessa, on jo varaa valita.

    ”Pelkäsin koko ajan, että kohta paljastun.”

Kun perustimme ystäväni kanssa ratsastuskoulun vuonna 2009 Pirkanmaalle, pidin itseäni edelleen harrastajana, joka ihmeellisesti sai ihmiset tulemaan tunneille. Parhaimmillaan meillä kävi 100 asiakasta viikossa ja jokaisen kohdalla ylitulkitsin kommentteja sekä pohdin aina iltaisin, että tykkäsiköhän se tunnista, tuleekohan se enää seuraavalla viikolla? Milloin he tajuavat, etten oikeasti osaa tätä hommaa? Yritin todella paljon jokaisen kohdalla. Epävarmuudestani huolimatta asiakkaat aina tulivat ja pitkäaikaisimmat asiakkaamme kävivät meillä kaikki toimintavuotemme viikoittain. Jotain oli ilmeisesti mennyt putkeen.

Opetuskuva Kirjoniemi

Pikkuhiljaa olen kasvanut hevosalalla ammattilaiseksi ja tänä päivänä alan jo ymmärtää ja tunnustaa itsellenikin, mitä osaan ja missä olen hyvä. Hoksaan myös sitä, missä on vielä opeteltavaa. Tähän harjoitteluun ja opetteluun on mennyt tähän mennessä kaksikymmentä vuotta. Odotan mielenkiinnolla, missä ollaan toisen samanlaisen rupeaman jälkeen.

tuntilaiset

Nyt osaan jo melkein kääntää jokailtaisen pohtimisen voimavarakseni. Olen kunnianhimoinen siinä, että haluan tarjota tuntilaiselle parasta mihin pystyn. Alan kuitenkin jo pikkuhiljaa oppia työpaikan oven kiinni laittamista. Teen parhaani, mutta yöt on kiva nukkua ja pohtia ihan muuta. Näin työssä kuin työssä jaksaa huomattavasti paremmin.

    ”Lopulta uusi rooli uppoaa mieleen. Työhön tulee kokemuksen karttuessa sujuvuutta ja automaattisuutta. Ensin leikitään asiantuntijaa, kunnes kasvetaan täyteen mittaan asiantuntijana. Huijarioloon auttaa aika ja kokemus. Myös oman ajattelun kaavojen tunnistaminen auttaa eroon huijariolosta.”

Tällä hetkellä pohdin muutaman kirjoitusprojektin kanssa, etten osaa enkä pysty. Ja sitten kun saan ne valmiiksi, niin niistä tulee tietenkin huonoja, koska ne ovat minun tekemiäni. Yritän kovasti kääntää tuon paremman ajatusmallin tähänkin asiaan. Toivottavasti se käy jo hieman nopeammin, pariakymmentä vuotta ei oikein ehtisi tätäkin asiaa opetella. 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s